Tammikuusta 2014 syyskuuhun Putaan rotarit olivat ahkerassa talkootyössä Heinäjoen Luonto ry:n kumppaneina

toteuttamassa yhdistelmää ponttonisilta-pitkospuut-kaarisilta Jokisaaren kohdalla yli Matalajoen ja Heinäjoen.

Projekti mahdollistaa nykyisen 1,5 kilometrin luontopolun jatkumisen Reisjärventien ja Ruukintien kautta

yli 6 kilometrin pituiseksi lenkiksi.  Elokuun 9. päivänä 2014 pidettiin  reitin avajaiset

noin sadan juhlavieraan voimin! Olipa avajaisvierailla ihmettelemistä amatöörien talkoilla tekemien pitkosten,

satametrisen ponttonisillan ja 30-metrisen kaarisillan nähdessään!

Heti ensimmäisenä kesänä ja syksynä reitillä kävi yli 2000 vierasta ihailemassa rotarien peräti yli 2200 tunnin talkootyön tuloksia!

Kesällä 2015 korjailtiin tulvan siirtelemiä pitkoksia sekä rakennettiin ja täytettiin uusi puuliiteri Jokisaaren sillan tulipaikan läheisyyteen.

Reitin alkupään vanhat pitkokset alettiin vaihtaa uusiin kesällä ja syksyllä 2016 ja 2017. Kesällä 2017 korjattiin myös myrskyn särkemä puuliiteri

ja autettiin talkoilla ns. Sepon lintutornin rakentamista.

Seuraa hankkeen etenemistä Facebookissa (Heinäjoen Luonto)!

Etualalla Heinäjoen Uusi Luontoreitti -hankkeen

ideoija ja ahkera talkoolainen  Martti Koljonen. 

Kuva: Juha Kivinen

 

Syksyn 2017 ahkerimmat talkoolaiset oikealta:

Markku, José ja Aulis.

Kuva: Pentti R

 

Viisivuotinen projektimme vaarallisen jättiputken juurimiseksi Pihtiputaan alueelta

lähenee onnellista loppuaan.  Kesällä 2015 ei enää noussut uusia taimia, ja kun

sama toistui kesällä 2016 ja 2017, voidaan rotari Kimmo Törmän toteuttama hanke katsoa

onnistuneesti läpiviedyksi.  Tarkkana kuitenkin ollaan, sillä jättiputken siemenet

voivat uinua itämiskelpoisina kymmenenkin vuotta!

 

Marraskuussa 2012 Putaan rotarit valitsivat Vuoden Ratas -henkilöksi

kivimies Aimo Pulkkisen.  Kuvassa Aimo ja kumppaninsa Marjatta pikkujoulun

yhteyteen osuneessa palkinnonjakotllaisuudessa.

 

Keväällä 2012 Pihtiputaan rotarit julkistivat Siemenestä leiväksi -dvd:n,

jonka kuvamateriaali on pääosin kotoisin vuonna 2004-2005 pidetyistä riihiruistalkoista

ja musiikki pääosin pihtiputaalaisen SM-hanuristi Erkki Ihalaisen harmonikasta. 

Tätä dvd:tä on tarkoitus markkinoida kautta maan alakoulujen kuutosille

sekä eläkeläiskerhoille, vanhustentaloille ja vanhusten hoitokodeille. 

Tätä rukiisesti viihdyttävää 16 minuutin dvd:tä saa nyt ostaa klubilta hintaan 33€

soittamalla 050-362 32 71 tai meilaamalla penttiruots@gmail.com !

 

Tammikuussa 2012 aloitettiin varmaankin perinteeksi muodostuva karaokelaulukilpailu

rotarit vastaan leijonat, jonka ensimmäisen kilpailun voittivat Emmit ja Merja Noronen.  Tammikuussa

2013 voiton vei joukkuekilpailussa taas LC Emmit.  Henkilökohtaisen kisan voitti miesleijonien

Ari Tapio Kahilainen.  Loppiaisen alla 2014 voiton vei Sydänyhdistyksen joukkue, jonka jäsen

Sari Turpeinen voitti myös yksilökilpailun. Tuotto meni taas hyväntekeväisyyteen.  Onnittelut!

Nyttemmin vetovastuun ainakin toistaiseksi ovat ottamassa Emmit.  Tsemppiä

ja onnea matkaan! :)

 

Pihtiputaan rotarit ja reservin aliupseerit ovat tarjonneet juttuseuraa

7 yksin asuvalle sotiemme veteraanille lokakuusta 2010 alkaen. 

Mukana oli projektin alkaessa kuusi työparia rotareista ja

yksi reservin aliupseereista.

Rotari Martti Pasanen kuuntelee sujuvasti

veteraani Eino Pasasen juttuja...

 

Käänsimme kirjan Rotaryn perustaja

Paul Harrisin ajatelmista suomeksi!

Puoliksi PolioPlussan,

puoliksi paikallisten projektien hyväksi!

Pihtiputaan Rotaryklubi päätti maaliskuun 24. päivän kokouksessaan 2010 lahjoittaa puolet käännettävän

rotarikirjan nettotuotosta PolioPlus-kampanjalle.  Pienen sinisen kirjan heiluttajat edessä vasemmalta

ed. kauden presidentti Tauno Ahonen, kääntäjä (kauden 2010-11 pres.) Pentti Ruotsalainen ja

englanninkielisen kirjan jyväskyläläisestä divarista löytänyt Kimmo Törmä.

Puolet kirjan nettotuotosta on lahjoitettu lapsihalvauksen juurimiseen maapallolta eli 

PolioPlus-kampanjalle,

jonka kautta rotarit ovat vuoteen 2014 mennessä lahjoittaneet tähän hyvään tarkoitukseen

noin 1000 dollaria per rotari eli yli 1,2 miljardia dollaria!

Toisen puolen lahjoitimme yleishyödyllisiin hankkeisiin pääasiassa kotikunnassamme.

Osta 160-sivuinen kirja

"Kunnioituksesta perintöämme kohtaan: Paul Harrisin viisaita ajatuksia"

netissä osoitteessa

www.minunrotaryni.net !

Jokainen ostettu kirja tuottaa PolioPlus-kampanjalle yli 3 euroa,

jonka Pihtiputaan Rotaryklubi vielä tuplaa yli 6 euroksi!

Tämä laskelma perustuu toteutuneeseen 470 kirjan myyntiin.

Vain 33 euron hintainen kirja toimitetaan tilaajilleen ja laskutetaan 2 viikon toimitusajalla.

Ota yhteyttä Pentti Puotsalaiseen 050-362 32 71, penttiruots@gmail.com  .

Lisätietoa PolioPlussasta ja muista Pihtiputaan Rk:n hankkeista

löydät vaikkapa vierittämällä tätä sivua alaspäin.

 

Nollapäästöinen rotaryklubi!

(English text on our zero-emission rotary club: scroll down, please!

Texten om vår koldioxidfri Rk under den finska och engelska texten!)

Joulun alla 2008 Pihtiputaan Rotaryklubista tuli luultavasti maailman ensimmäinen nollapäästöinen rotaryklubi, kun lahjoitimme sotaveteraani Kauko Pasaselle ilmalämpöpumpun.  Tämä pumppu säästää 4000-6000 kWh:n arvosta lämmitysenergiaa vuodessa.  Rotaryklubin kokousajot - suurelta osin kimppakyyteinä - taas mahtuvat reilusti alle 10 000 kilometrin vuodessa, mikä vastaa noin 4000 kilowattituntia. 

Presidentti Jukka Kananen käynnisti klubimme ilmastonmuutoksen vastaisen työn kesällä 2008 esittämällä paikallislehdessä neliosaisen joka kotiin sopivan energiansäästöohjelman.  Niksistöön kuuluivat mm. lepotilaisten sähkölaitteiden irrottaminen pistokkeesta ja kasvisruoan lisääminen viikottaiseen ruokavalioon.

Kun klubilla on käynnissä muitakin ilmastonmuutosta hillitseviä projekteja, myös kokousruokien valmistus ja kokousravintolan lämmitys kokousten ajaksi jyvitettynä tulevat hoidetuiksi.  Jos vaihto-opiskelijoiden pitkistä lentomatkoista koituu hiilidioksidipäästöjä, ne korvataan tarvittaessa maksamalla käypä summa osoitteeseen carbonneutral.com.

Kuvan lämpöpumpun edessä entinen kahden sodan taistelulähetti Kauko Pasanen ja rotari Martti Koljonen. Kuva: PR

Syksyllä 2009 rotarit ovat talkootyönä kaataneet, järjestäneet ajokasoihin ja ajaneet pihaan monen vuoden polttopuut Kauko ja Maire Pasaselle. Jorma Luomalan klapikoneella nämä puut vielä halottiin ja siirrettiin pääosin katon alle kaksipäiväisissä talkoissa.  Yhteensä talkoissa oli seitsemän lähinnä eläkeläisrotaria seitsemänä eri päivänä, ja Pasasen Martti kävi vielä myöhemmin halkomassa kaikkein paksuimmat tyvipölkyt.

 

Jorma Luomala, Kauko Pasanen ja Martti Koljonen aloittamassa halkaisutalkoita.Kuvassa Jorma Luomala, Kauko Pasanen ja Martti Koljonen aloittelemassa halkaisutalkoita Järvenpäässä lokakuussa 2009. Kuva PR.

Tärkein ja näkyvin vuosittainen kotimainen projektimme on Pihtiputaan palvelukartan kokoaminen yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa: kiitos ilmoittajillemme! Pihtiputaan rotarit ovat historiansa aikana osallistuneet myös mm. savusaunan rakentamiseen varainhankintakeinona (UPM-Kymmene lahjoitti hirret, kiitos!).  Olemme toteuttaneet myös Siemenestä leiväksi -projektin: rukiin kylvö, niittäminen viikattein, riihen puhdistus ja ahtaminen, puiminen varstoin, masinointi ja jauhaminen vanhoin menetelmin - työ jatkui aina leivän leivontaan asti.

Myös ruislyhteiden ajo riiheen tehtiin perinteiseen tapaan. Kuvan otti ilmeisesti Pentti Hytönen syyskesällä 2005.  Tenhusen Ville kuvasi nämä talkoot myös videolle.

Olemme osallistuneet myös liiterin korjaukseen, paikallisiin maalaustalkoisiin, television lahjoittamiseen suojatyökeskukselle, Heinäjoen luontopolun lintutornin rakentamiseen plus pitkospuiden korottamiseen. Osallistumme myös Rotary-säätiön kansainvälisten projektien tukemiseen mm. hankkimalla jäsenillemme 1000 dollarin arvoisia Paul Harris Fellow -arvonimiä.

 

Kuva pyhäjärveläisten ja putaalaisten rotarien organisoimalta nuorisoleiriltä, paikka, aika ja kuvaaja tuntemattomat.

Olemme isännöineet sekä japanilaisten että brasilialaisten nuorten ammattilaisten opintovierailua Suomessa ns. GSE-projektien yhteydessä.  Yhdessä Pyhäjärven Rk:n kanssa olemme ottaneet vastaan ja järjestäneet ohjelmaa myös kv. nuorisoleirille.

Piirillemme maksettavan vuotuisavustuksen kautta olemme yhdessä Ulkoministeriön kanssa rahoittamassa lääkäripankkia, jonka kautta olemme parhaimmillaan pystyneet lähettämään noin 40 lääkäriä vuodeksi Tansaniaan.

Rotary Internationalille ja Suomen Rotarylle maksettujen jäsenmaksujemme kautta sekä PHF-tunnustusten ostoilla olemme olleet ja olemme edelleen mukana rahoittamassa satoja yleishyödyllisiä projekteja, joista mm. polion eli lapsihalvauksen juuriminen koko maailmasta on jo aivan kalkkiviivoilla. Tämä PolioPlus-kampanja alkoi toimintavuonna 1984-85, mutta jo viisi vuotta aiemmin miljoonia filippiiniläisiä lapsia rokotettiin osin Rotaryn kustannuksella.

Polio Plussaan kerää rahaa lähinnä Rotary-säätiö, ja rotarien osuus Maailman terveysjärjestön eli WHO:n hallinnoimasta projektista on noin kahdeksasosa - se (siis rotarien osuus) saavuttaa noin vuonna 2012 peräti 1,2 miljardin dollarin haamurajan eli tuhat dollaria per rotari!  Projektin tuloksena on jo vältytty peräti yli 5 miljoonalta lapsihalvaustapaukselta ja yli 250 000 ennenaikaiselta kuolemantapaukselta! Kampanjan aikana on rokotettu uskomattomat yli 2 miljardia lasta yli 120 maassa poliota vastaan!

Lääketieteen tohtori, putaalaislähtöinen helsinkiläisrotari Juhana Idänpään-Heikkilä on omakohtaisesti tutustunut polion vastaiseen työhön mm. Intian vuoristolaaksoissa.  Hän pitää valtavana saavutuksena jo sitäkin, että polio on pystytty yksittäistapauksia lukuunottamatta rajaamaan neljän valtion alueelle.  Sotatila, väestön lukutaidottomuus ja vastahakoisuus rokotteen ottamiseen, heimopäälliköiden vastustus (epäilevät Aidsia levitettävän rokotusten varjolla Afrikassa ja Aasiassa) ja erittäin huonot kulkuyhteydet vuoristolaaksoihin ovat vaikeuttamassa polion vastaista työtä jäljellä olevilla kotoperäisen polion alueilla. Kuva: PR, lokakuu 2009, IC-patikointi PolioPlussan hyväksi.

Kampanjan alkaessa 1980-luvun puolivälissä poliota oli 125 maassa, nykyisin enää noin 1200 uutta kotoperäistä tapausta vuodessa neljässä maassa: Nigeriassa, Afganistanissa, Intian vuoristoseuduilla ja Pakistanissa. Näiden valtioiden naapurimaissa, varsinkin Afrikassa, esiintyy muutamia satoja tapauksia vuodessa.  Projektin tuloksena enemmistö maapallon ihmisistä eli yli viisi miljardia ihmistä on päässyt välittömästä polion riskistä - poliohan tarttuu myös aikuisiin! Viime vuosina Pihtiputaan Rotaryklubi on osallistunut PolioPlussaan tuhannella dollarilla vuodessa eli runsaalla 50 dollarilla per jäsen.

Kummityttömme Sachini Sewwandi 12-vuotiaana vuonna 2008.  Sacchini sisarineen menestyy hienosti koulussa ja kertoo klubille kuulumisistaan kirjeitse vähintään kerran vuodessa.

Pitkäkestoisena putaalaisprojektina on käynnissä myös vuonna 1996 syntyneen srilankalaisen kummityttömme Sachini Sewwandi'n koulunkäynnin ja jatko-opintojen mahdollistaminen. Pihtiputaan Emmit tukevat samalla tavalla Sachinin sisarta.  Vuonna 2014 tuki siirtyi Sachinin pikkuveljelle. Noin 130 euroa vuodessa riittää yhden srilankalaislapsen kouluttamiseen, joten yksittäiset kansalaisetkin voivat helposti ottaa sieltä kummilapsen itsellensä!

Vuoden Ratas -palkinto on kivisilta-aiheinen.Vuoden Ratas -palkinnon kuva-aihe on Heinäjoen vanha kivisilta.  Kuva: PR.

Joka toinen vuosi Pihtiputaan Rk valitsee ja palkitsee Vuoden Rattaan eli erityisen ansioituneen paikallisen työntekijän tai ammatinharjoittajan.

Toukokuussa 2008 Pihtiputaan Rk maksoi ala-asteen viitosten bussimatkan Peuran Polun tehtävärastipatikointiin Reisjärven Kuivajärven ympäri.  Kolme rotaria toimi myös suunnittelemiensa tehtävärastien esittelijöinä ala-asteelaisille.  Tarkoitus oli, että tätä toimintaa jatketaan tästä lähtien joka vuosi ja on jatkettukin ainakin vuoteen 2014 asti.

 Paikallisia ala-asteen oppilaita Kuivajärvellä.

Vuonna 2008 käynnistettiin ilmalämpöpumppulahjoituksen lisäksi pari muutakin ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävää projektia.  Jääkolun-Suurijärven-Peuran Polun vaellusreitistöä on mainostettu taka-ajatuksena se, että jo alle 20:n autokunnan saaminen keskisuomalaiselle reitistölle Lapin sijasta vähentäisi hiilidioksidipäästöjä yhden auton koko vuoden päästöjen verran. 

Myös Putaan rotarien jokakeväinen palvelukarttaprojekti valjastettiin osin ilmastomuutosteeman vankkureiden eteen, sillä siinä mainostettiin putaalaisia vaellus- ja luontopolkuja vastapainona vaelluksille Lapissa: näin säästyy paljon autoilupäästöjä!  

Oikealla klubimme perustaja ja projektienkin primus motor Lauri Marjoniemi, joka kuoli kesällä 2008.  Vasemmalla klubimme ilmastonmuutosasian primus motor Pentti Ruotsalainen. Webbikameran kuva on toukokuulta 2008.

Ilmalämpöpumpun lahjoitus sotaveteraani Kauko Pasaselle osui Tauno Ahosen presidenttikaudelle, joulun alle 2008.  Tauno kävi myös viemässä asiasta kertovan lahjakirjan Peningin Järvenpäähän. 

 

Pihtiputaan rotarit keräävät myös jätepaperia Pihtilinnan pihapiirissä olevaan riiheen, joka on keskeisellä paikalla Asematien varrella.

 


 

A Zero-Emission RC Was Created  

by Donating an Air Source Heat Pump

 

In central Finland, EU, RC Pihtipudas donated a war veteran named Kauko Pasanen, 85, an air source heat pump in December 2008.  Thus some 4,000 through 6,000 kWh of heating energy will be saved annually, keeping in mind that in the temperate Finnish climate there is no need to use the pump for cooling purposes in summer.  The 20 club members drive slightly less than 10,000 kms (which in greenhouse gas emissions is equivalent to 4000 kWh) a year to and from their meetings, and therefore RC Pihtipudas is now a zero-emission club, for without our donation Kauko Pasanen would not have bought an air source heat pump!

The club has also done a lot of publicity work in promoting hiking trails in central Finland as opposed to northern Finland, thus causing many hikers to choose an alternative that requires more than 1000 kms less driving.  In the local newspaper Kotiseudun Sanomat the club has urged all local citizens to follow a four-part plan in order to cut down domestic carbon dioxide emissions which accelerate global warming. Thanks to these additional measures, also emissions resulting from cooking and serving the club meals are balanced out.

 When the next club exchange students fly to their destinations, they will be given certificates issued by CarbonNeutral.Com commemorating that the carbon dioxide from their flight emissions has been balanced out.

 Let’s hope that all participants to the RI Conventions will do the same and pay for their flight emissions at  www.carbonneutral.com!  That would be a good start in reaching our common goal to secure a livable planet for the children of today!

Pentti Ruotsalainen

TRF Coordinator2009-2010, RC Pihtipudas

 penttiruots@gmail.com

Kolfri rotaryklubb!

Pihtipudas Rk donerade en luftvärmepump åt krigsveteranen Kauko Pasanen, 85, före jul år 2008.  Sedan dess har klubben varit kol- eller snarare koldioxidfri.  Luftvärmepumpen sparar nämligen 4000-6000 kWh energi årligen, som motsvarar koldioxidemissioner på cirka 10000 bilkilometer.  De cirka 20 medlemmarna i Pihtipudas Rk kör till och från rotarymöten litet mindre än 10 000 km.  Kauko och Maire Pasanen skulle inte ha köpt luftvärmepumpen själva, och därför kan man säga, att Pihtipudas Rk har blivit koldioxidfri!