Ralf Friberg Rotary 13.5.2006

Olen valinnut puheenvuoroni aiheeksi Kansalaisyhteiskunnan tulevaisuuden.

Medborgarsamhällets framtid kommer att vara den röda tråden  i mitt anförande.

My contribution will touch upon The Future of the Civic Society

Mielestäni aiheen valintaa ei ole vaikea perustella. Toisaalta kansainvälinen Rotary-liike on kaikkialla sitoutunut palvelemaan yhteiskunnan tarpeita ja sen parhaita arvoja. Toisaalta maailma muuttuu ryskyen. Yhteiskunnan rakenteita hajoaa, kansallisvaltion merkitys pienenee, kansainvälisen yhteistyön painoarvo on muuttunut elinehdoksi . Joskus unohdettu ,mutta yksilön kannalta äärettömän tärkeä kehitystekijä on koko maailman kattava trendi : kaupungistuminen. Maalaisympäristössä oli mahdollisuus tarkkailla ja kontrolloida pienyhteisöä. Vakiintuneet olot edellyttivät tiettyjen arvojen vaalimista , jota tuki arvovaltainen papisto. Yksilö tiesi paikkansa. Nyt Suomessakin puhutaan  nuorisosta joka  eksyneenä etsii arvoja ja epätoivoisena tarrautuu katinkultaan.

Sodan  jälkeinen muutto työpaikkojen perässä kaupunkeihin on Suomessa ollut mittavampi ja rajumpi kuin juuri missään muussa maassa Euroopassa. Parin sukupolven siteet kotikylään ovat katkenneet. Jäljelle on jäänyt kesän mökkielämä ja ehkä joululoma  suvun jäsenten luona maaseudun rauhassa.

Kolmannen polven kaupunkilaisena olen – yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksella  asumisesta Puotilan ja Kontulan lähiöissä – nähnyt ensimmäisen kaupunkilaissukupolven pahoinvoinnin ja monen perheen piirissä uudenlaisen arvotyhjiön. Ei osata elää eikä osata käyttäytyä ihmisiä pursuavissa kerrostaloissa. Kun ei edes toivoteta hyvää päivää.

Voidaan tietysti sanoa, että hyvin pitkä rauhan aika on sallinut suomalaisten vaurastua ja rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Kylmän rauhan aikana kansainvälistä yhteisöä eivät rajut , pitkäaikaiset mullistukset häirinneet Eurooppaa. Monenlaiset rajat olivat jäässä. Emme myöskään tajunneet miten hankala ja jatkuva oli Neuvostoliiton painostus kunnes aggressiivisen ja julman ideologian varaan rakentunut imperiumi – kansojen vankila – hajosi. Suomalaiset tuskin ennättivät hengähtää helpotuksesta ennen kuin alkoi uudenlainen hajoamisprosessi.

Itse asiassa ajan ennusmerkit ovat tänään synkimmästä päästä. Suurimmat kansakunnat rakentavat hyvinvointiaan kuluttamalla häikäilemättä rajoitettuja luonnonvaroja. Jo lapsemme kokevat öljylle rakennetun yhteiskunta- ja talousjärjestelmän sortumisen, lapsenlapsemme seisovat ihmiskunnan olemassaolon perimmäisten kysymysten edessä. Riittävätkö puhdas vesi, raikas ilma, geologiset luonnonvarat, ihmisyhteisöjen tahto torjua niitä uhkaavat kuolettavat vaarat ,  niiden joukossa myös ydinaseiden leviäminen uskonnon sokaisemien hallitusten ja roistovaltioiden käsiin ?

Tällä hetkellä sosiaalinen kuilu leviää omistavien ja hyvin ansaitsevien sekä pienestä palkasta elävien kesken. Epävarmuuden aika on jo levinnyt huollettavan väestön keskuuteen. Suomen poliittista  todellisuutta on tänään yhteisen tahdon puuttuminen kun kysymykseen tulee vanhuuden hoiva. Sille ei kyetä luomaan sitovia laatukriteereitä, ei velvoittavia määräyksiä, ei kuntien noudatettavaksi   tarvittavaa lainsäädäntöä. Humanismi, ihmisarvon kunnioittaminen on tulossa kortille.

Pelkään opetuksen puolesta. Ja mitä voi tulla lapsista joiden kotona ei ole tietokonetta, jonne ei tule päivälehteä ja joista ei välitetä?

Ymmärrän, että yritysten kilpailukyky on tärkeä ja työmarkkinoiden osapuolten jo yhteisesti omaksuttu tavoite. Mutta en ymmärrä nuoren johtajiston asennetta ja vastuuttomuutta. Väitän että sellainen teollisuusjohtaja kuin 1940- ja 1950-lukujen arkkipatruuna, legendaarinen Juuso Waldén piti valkeakoskelaisista parempaa huolta kuin mikään Elisan, Soneran, Stora Enson tai UMP Kymmenen johtaja tänään. Isänmaalliset ja solidaariset arvot ovat tänään alennusmyynnissä. Se ei voi jatkua ilman merkittäviä seurauksia tulevaisuudessa.

On selvää, että mitä suurempi vaara edessä vaanii, sen tärkeämmiksi käyvät ne arvot joiden varaan joudumme pystyttämään puolustuksemme ja kokoamaan muutosvoimat nykyisen surmanajon kääntämiseksi parempaan suuntaan. Ihminen tänään onkin kuin pyöreään teräshäkkiin suljettu moottoripyöräilijä , joka joutuu kaasuttamaan aina vain lisää kunnes polttoaine loppuu ja hän syöksyy kuolettavasti  haavoittuneena häkin pohjalle.

Ensimmäisinä kansalaisyhteiskuntina lienee pidetty antiikin ajan kreikkalaisia kaupunkivaltioita. Vapaat, ateenalaiset miehet kokoontuivat Pnyxin kukkulalle päättämään yhteisistä asioista. Valtion johto vaihtui kuukausittain jottei valta rupeaisi maistumaan liian makealta eikä syntyisi houkutusta sen kaikkinaiseen väärinkäyttöön. Orjat ja naiset eivät kuitenkaan kuuluneet tähän kansanvaltaiseen prosessiin. Merkittävää oli se, että järjestäytyneen yhteiskunnan jäsenet jo tuolloin ottivat vastuunsa yhteisöstä jossa he elivät ja kykenivät äärimmäisiinkiin ponnistuksiin , uhraaman elämänsä. Maratonin ihmeellinen voitto on tästä todistuksena. Ateena löi mahtavat persialaiset.

Spartan kuningas Leonidas taisteli Termopylain solassa viimeiseen mieheen.  ”Vieras, kerro Spartaanien kansalle; kaatuneina lepäämme tässä, olemme kuuliaisina totelleet saamaamme käskyä ”.

Tähän aikaan ilmenivät jo demokratian puutteetkin. Kansan valitsemat johtajat eivät olleetkaan tarpeeksi viisaita, kaukonäköisiä ja yleviä. Suuri filosofi Platon uneksi valistuneista yksinvaltiaista, filosofi-kuninkaista jotka johtaisivat valtioita ja hänen oppi-isänsä Sokrates puhui niinikään eliitin puolesta.

Vaikka Kreikan kaupunkivaltiot aikanaan sortuivat, ne kuitenkin todistivat, että yksilön suurimmat mahdollisuudet menestykseen, hyvinvointiin ja sivistykseen  olivat käsillä järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Outojen takaiskujen, kohtalon kepposten ja kaikenmoisen hävityksen selittämiseksi kreikkalaiset loivat värikkään jumaltarustonsa. Olympos-vuoren uskonnollisilla hahmoilla oli kuitenkin perin inhimilliset kujeet joten ne sopivat pragmaattisten kreikkalaisten pirtaan.

Antiikin kaupunkivaltiot loivat pohjan eurooppalaiselle sivistykselle ja myös kansanvallalle. Pohja on kestänyt yli kaksi vuosituhatta. Näitä arvoja ei siksi olisi syytä hylätä sen enempää poliittisen, taloudellisen tai sivistyksellisen kulttuurin mallina. Näiden arvojen rinnalla Morganit, Rotschildtit ja Rockefellerit ovat luoneet vain aineellista rikkautta eikä keinoista aina ole ollut väliä. Henkinen välimatka Venäjän oligarkkien maailmaan on sangen lyhyt.

En av de kulturella och politiska gränser, som existerar i Europa går mellan länder, som har berörts av renässansen och upplysningstiden idéer och de nationer, som inte har rörts av detta formliga trollspö i den mänskliga odlingens utveckling. Kulminationen i den stora franska revolutionen markerar trots dess blodighet och grymma blindhet en ny start för ett demokratiskt och civiliserat samhälle. Alltfler insåg att monarken inte var av Gud given, inte heller hans privilegier, efter Voltaire var inte kyrkans ställning oförändrad , - krossa den skändliga röt han - efter Napoleon tvingade värnplikten alla därtill ägnade medborgare att gripa till vapen i fosterlandets namn. Code Napoleon återställde laglighet och god administration efter de oroliga revolutionsåren.

I dag kan man påstå, att demokratin i de flesta europeiska länder också bygger på den utveckling , som industrialiseringen förde med sig. Så länge produktionen vid sidan av ångan och forsen vilade på människokraft uppstod ett spel mellan dem som delade ut arbete och dem som avlönades för sin insats. I samma takt som landsbygden inte längre kunde försörja alla egendomslösa och backstugusittare, i samma takt drogs dessa människor till industrierna och förvandlades i det första skedet till ett Lumpenproletariat. Men så småningom uppstod ett mera invecklat spel om priser och löner, arbetstid och arbetstrygghet, organiseringsrätt och arbetsgivarens ” svartfötter”. Detta finmaskigt organiserade nät av impulser, motreaktioner, förhandlingar och samförstånd och inte minst samförståndets belöningar har utgjort kronan på det finländska undret både i ekonomin, undervisningen och den teknologiska utvecklingen. Då man hos oss därigenom – med trekantsmodellen – har kunnat skapa en pålitlig förutsägbarhet vore det kortsynt att för den omedelbara vinningens - kvartalsekonomins – skull slå sönder den rika porslinsbutik som vi har i dag.

Vid första världskrigets utbrott trodde arbetarrörelsen , att ett krig i Europa skulle vara omöjligt. Arbetarklassens inbördes solidaritet skulle stoppa en dylik galenskap. Det gick inte så. I stället bredde sig chauvinismen – den blinda och uppblåsta nationalismen – ut sig. Den amerikanske filosofen och journalisten Walter Lippman fick anledning att tänka över demokratier i krig. Det var svårt att driva demokratier till krigshandlingar. För att hålla konflikten vid liv måste motståndarna utmålas som onda monster och djuriska individer. Denna svartmålning ledde sedan till att kriget förlängdes då slutmålet inte längre var militär seger som sådan , men helst en utplåning av fienden.

Andra världskriget bekräftade Lippmans teser fullt ut. De allierade uttalade målsättningen om Hitlertysklands villkorslösa kapitulation redan tidigt och man kan anta att kriget därigenom förlängdes då diktatorn fick ett starkt propagandavapen i sin hand.

I dag har en ny farlig tendens gjort sig gällande. Ett krig kan motiveras som berättigat om det går ut på att oskadliggöra en potentiellt farlig motståndare på förhand. Då Förenta nationerna i flera sammanhang visat sig vara ett svagt instrument för att upprätthålla fred eller återställa ordning har parallella organisationer försökt ta över ansvaret för önskvärda väpnade kampanjer.

Om de stora demokratierna sänker tröskeln för att gå in i konflikter med militärt våld har ett mycket väsentligt värde gått förlorat – tron på förhandlingens väg och tanken att fred är ett värde i sig. Ringverkningarna av denna våldsfilosofi får konsekvenser på många av de mänskliga rättigheternas område. Detta är farligt i dag.

Då det i vissa fall inte är svårt att se ett sammanhang mellan militära operationer och en ökad kamp om råvarukällor, har globaliseringen fått en allvarlig slagsida.

Inter arma silent leges. I vapenskrammel tystnar lagarna.  

Nykyisessä piilevän sekasortoisessa kansainvälisessä tilanteessa saattaa kansalaisyhteiskunta joutua vaikeuksiin. Sen jälkeen kun al Quaida iski

Pentagoniin ja WTC:n torneihin New Yorkissa olemme siirtyneet eräänlaiseen tehostetun kontrollin maailmaan. Isoveli valvoo sekä omia että muiden maiden kansalaisia. Tätä varten on perustettu suuria kuunteluasemia – Echelon  lienee tunnetuin järjestelmä. Passintarkastus on kiristynyt, matkojen valvonta on lisääntynyt, poliisiviranomaisten kansainvälinen yhteistyö on tehostunut. On tietenkin tarpeen että meitä suojellaan terrorismilta, kansainväliseltä rikollisuudelta ja esimerkiksi pandemioilta, mutta vastapainokseen tämä kehitys vaatisi keskustelualttiin ja valppaan kansalaisyhteiskunnan. Tänään  valistunut kansalaismielipide on joutumassa alakynteen. Tällä en mitenkään viittaa anarkismiin ja sen seurauksien sietämiseen. Sekin voi olla arkipäivän tuomittavaa terroria. 

Kuten aina, valistunut, suvaitsevainen ja nuhteeton kansalainen on yhteiskuntansa toivottu mallijäsen. Siksi tulisi kouluissakin edistää sellaista kasvatusta , joka tähtää arvojen ja myös moniarvoisuuden lujittamiseen.

Sekä lasten että aikuisten ajasta kilpailevat tänään monet viestintävälineet. Emme esimerkiksi osaa vielä aavistaakaan mihin playstation-villitys johtaa. Ehkä vaikutus on samansukuinen kuin väkivaltaelokuvien, turruttava ja raaistava. Eiväthän mediassa jaetut potkut päähän, karateotteet ja nyrkin iskut näytä pitkään rasittavan esiintyviä hahmoja. Todellisuudessa nuo huimat temput tappavat ihmisiä, invalidisoivat elinajaksi tai aiheuttavat suuria kärsimyksiä.

Tosi-tv halventaa ihmisarvoa, alistaa osanottajat ja synnyttävät katsojissa tirkistelyn aiheuttamaa mielihyvää.

Nyt on myös nähty, että kovassa kilpailussa television ohjelma-ajoista uutislähetyksille asetetaan aineellisia, suppeampia rajoja. Uutis- ja ajankohtaistoiminnan funktio ohjelmatoiminnan selkärankana kuihtuu. Hömppä, saippuaoopperat ja ammattitaidoton juontaminen saa televisiossa kunniapaikan. Kauneus ja rohkeus saa sellaisia ulottuvuuksia että se voidaan rinnastaa henkiseen roskaruokaan.

As you might have understood my observations – I wouldn´t dare to call them an analysis – are rather pessimistic. Taken together the threats against a civic society are overwhelming. It is indeed difficult to see how today´s negative developments  could inspire a civic counteraction. Still the pending climate crisis, the shortage of oil, pure water and the vanishing of other limited supplies and resources on earth, spell an evil time to come. And you cannot yet see any serious global action to counteract tendencies, which in the long run seem to become disastrous.

At an individual level too, many of the most cherished human values  are in danger. Media technology, the cyber space and many new means for human communication don´t  seem to promote a responsible attitude towards society and your fellow citizen. Of course I hope that I might be wrong. But if you look for instance how the up and coming generations consider the costs for the care of elderly people you become worried. Senior citizens are seen as a  non- productive burden – a Swedish minister of finance talked about “that immense mountain of flesh”  - and them as guilty of  irresponsible consumption leaving the younger ones to pay the bill.

There are also many negative aspects of the ever more controlling society, which has developed in the whole Western world after 9/11. Even if we can´t always identify him, we feel that he is indeed watching.

There is as well a tendency to justify pre-emptive strikes against states, which are perceived as rogues or through and through dangerous for instance because they are developing a military nuclear capability. You cannot avoid seeing in some cases a connection to the fight for domination of e.g. oil and water resources.

And what about the Rotarian movement itself in this clash between values and self-interest? Should we change our motto into: Service above all for myself?

A renaissance of Rotarian activities should always be seen as welcome. Personally I do think that the advent of female members in the local clubs is welcome. They are similar professionals as the male members are, they are equally capable of contributing to a positive Rotarian experience and in many clubs they have pursued leading duties with an expected success. From this angle it is pointless to argue along the lines that energetic ladies might soon take over all club duties. Or that the gentlemen of the club need a weekly sanctuary of two hours men only. My answer to that argument is simply so what, when we are equal.

Perhaps my reasoning is first and foremost applicable in societies like the Nordic ones, where women pursue occupational activities as a most natural thing.

I for one cannot quite strike a balancing line between different kinds of Rotarian activities. Certainly there is an unending need for charities, for global campaigns to eradicate malaria or to protect the children of the world from various kinds of exploitation, from sweat shop labour to soldiery or prostitution, from peddling narcotics to child pornography.

On the other hand, clubbing within Rotary means also interesting discussions, exchange of various kind of information and ideas, and even a certain kind of professional networking or co-operation for the development of one´s hometown or region.

But Rotarians too have to think how best to contribute to a citizens´society, how best to promote human values and human solidarity. It would not be a bad idea to launch , either nationally or globally, a civic values year.

What professionally active people lack today is time of their own. In many countries, like Finland, young professionals have to fight very hard in order to establish a stable position in  working life, people in leading position are expected to generate results and efficacy , at almost any human price. When both parents in a family are dedicated to their career ends, children might suffer. So, what do we have to expect from the kids? Young hearts and feelings that are deep frozen? Profound sense of being neglected? Behaviour the sources of which lie in the media or chat sites ? We don´t know yet, but to our chagrin we will quite soon.

In Finnish schools a kind of statutory grandfathers are introduced. Elderly and silvery persons look after the youngsters like a friendly grandfather. Results are encouraging. Could  elderly Rotarians be convinced that they are much needed because of their human response and inter-acting in a stressed scholl environment?

And what about organizing Rotarian retreats? Silent week ends with both introspection and a quiet exchange of views and feelings. A kind of bonding between brothers – and sisters -  in order to measure one´s position and soul  in life. To ask yourself , how can I participate in saving one of the noblest phenomena in the interaction between human beings, the citizen´s society and its values? Already the ancient Greeks knew of this walking about in their Socratic academy, discussing and testing , under the shadows of their laurel trees, the frail human condition.A